Viimeisten parin vuoden aikana ihmisiä on kovasti puhuttanut etenkin rotukoirien terveysasiat. Jokunen viikko sitten istuin Kennelliiton koulutustilassa kokonaisen päivän kuunnellen eläinlääkäri-ulkomuototuomarin upeaa luentoa rotukoirien terveydestä suhteessa ulkomuotoon, jalostukseen ja ulkomuotoarvosteluun - aika meni kuin siivillä! Miten tulevaisuudesta saadaan entistäkin valoisampi? Onko aika jo kypsä keskustelulle omista vaikutusmahdollisuuksista?
Suurin osa rotukoirista voi hienosti, mutta eihän siitä puhuta. Sillä tiedolla, että puhdasrotuinen terve Puppe-puudeli eli onnellisena 15-vuotiaaksi, ei myydä lehtiä. Olemme varmaan kaikki suht samoilla linjoilla siitä, että koiran tulisi elää melkoisen huoletonta elämää sinne 10v tietämille ja mielellään reilusti ylikin. Valitettavasti niin ihmisten kuin eläintenkään kohdalla ei korkeita ikiä aina saavuteta. Vaikka kasvattajat tekisivät parhaansa sukujen tutkimisessa, teettäisi terveystutkimuksia ja pyrkisi minimoimaan riskejä - saattaa kohtalo puuttua peliin ja joihinkin pentueisiin voi syntyä koiria, jolle perimä tekee tepposet. Koira voi sairastua, vaivoihin, joihin ei mitenkään voitu varautua etukäteen. Hyvin harmillisia tilanteita voi tulla eteen kelle tahansa kasvattajalle ja myötäelämisen taitoa tarvitaan, myös kasvattajien kesken. Kannustavaa yhteistyötä ja avointa keskustelua ei voita mikään.
Itselle tutuista linjoista tietoa on toki 10 vuodessa ehtinyt kertyä reilusti, pitkälti onneksi positiivista. Koiria on tänä aikana tuotu ja viety ja olen vakuuttunut siitä, että tarkkaan harkitut tuontikoirat ovat hyvä lisä siihen, mitä meillä täällä on. Kotimaisia koiria ei kuitenkaan tästä syystä pidä unohtaa pois jalostuksesta. Joku aika sitten oli trendi, että vaikka Suomessa oli saatavilla kuinka kivoista yhdistelmistä olevia koiria ja jalostusuroksiakin, jopa ihan kotikoiraakin hakevat kävivät siitä huolimatta hakemassa koiransa maailmalta. Ruusunpunaisia kuvitelmia siitä, että tuontikoirat muilta-mailta-vierahilta ovat itsestään selvästi kauniimpia, fiksumpa ja olennaisesti terveempiä, saattaa tuottaa yllätyksiä. Nim. kokemusta on, useammankin kerran. Meillä Suomessa koirien terveystilanteista keskustellaan jo varsin avoimesti, moni maa tulee meitä paljon jäljessä. Liian usein kuulee puhuttavan tuontikoirista, joille maaginen Suomen rajan ylittäminen on aiheuttanut vaikka ja mitä. Hammaspuutoksista ja häntien typistymisestä aina autoimmunologisiin ongelmiin asti.
Valoisan tulevaisuuden eteen tehtävän työn tulisi olla meidän kaikkien rotua rakastavien yhteinen sydämen asia. Kuinka moni tunnustaa allekirjoittaneensa jonkin kauppasopimuksen lisäehdon? Kuinka moni on miettinyt miksi kasvattajat kokevat tarpeelliseksi lisätä näitä: terveystestaus, luonnetestaus, jalostustarkastus/näyttelykäynti, sairastapaukstenilmoitus velvollisuus, takaisinosto-oikeus jne tyylisiä ehtoja? Osa kasvattajista on ratkaissut tulostensaantipulman lisäämällä tarpeellisena pitämiensä tulosten hinnan pennun hintaan ja järjestää sitten joukkotarkastuksia saadakseen enemmän tietoa. Kokonaistilanteen voisi toivoa kiinnostavan ihan vapaaehtoisestikin, sillä hyöty on tulevaisuudessa meidän jokaisen ja etenkin koiriemme. Jos kaikilla koirilla olisi yksikin terveystulos, olisimme paljon lähempänä kokonaistilanteen hahmottamista.
Sosiaalinen media on vienyt ihmiset mennessään, niin hyvässä kuin pahassa. Sain pari viikkoa sitten Facebookissa kaveripyynnön ja yhteydenoton kasvattini omistajalta, josta en parin vuoteen ollut mitään kuullutkaan. Ihana tietää, että Aida perheineen voi hyvin! Yhteydenpito kasvattajakollegoihinkin vaati vain hetken näppäimistön naputtelua tai Skypen avaamisen, ja viesti on samantien luettavissa toisella puolella maailmaa - toista se on ollut 20v sitten! On valitettavaa, että sosiaalista mediaa, jolla olisi paljon annettaa myös rotukoiraharrastukselle ja koiranjalostukselle, käytetään kovin usein aikuisten hiekkalaatikkona. Yksi provoaa yhdellä foorumilla yhtä, toinen mollaa toista ja joku suunnittelee jopa rikosilmoitusten tekoa käpälästä karanneiden kommenttien vuoksi - surullista! Minulla oli yläasteella eräs opettaja joka lausahti seuraavaa "ei tarvitse provosoitua, kun provosoidaan - ne jotka eivät kykene keskustelemaan asioista kanssasi kahden kesken, eivät ole huomiotasi ansainneet" ja hän oli täysin oikeassa! Lukuisat keskustelupalstat vaikuttavat alkavan korvata myös ne keskutelut, joita ennen itsestään selvästi käytiin koiran kasvattajan ja pahimmillaan jopa eläinlääkärin kanssa. "Mikä sen ja tämän lääkkeen annostus koiralla on" - tyyppiset kysymykset eivät kuulu netin keskustelupalstoille. Ne tulee turvallisuus syistä aina tiedustella eläinlääkäriltä.
Kuinka kasvattajat voivat kasvattaa parempia koiria, jos tiedon saanti koiran voinnista edellyttää jollekin tietylle keskustelupalstalle sattumista, jonakin tiettynä ajankohtana, ennen tiedonmurun hukkumista muiden vähempipätöisten keskusteluaiheiden joukkoon? Toivon toki, että jatkossakin kasvattieni omistajiksi valikoituisi juuri ne ihmiset, jotka ovat valmiita auttamaan kasvattajaa parempien ja terveempien koirien kasvattamisessa ja em. asioista huolehtivat – kiitokset heille, jotka näin ovat toimineet!
Oli rotu mikä hyvänsä tai vaikka sekarotuinen, on hyvä kasvattaja sen verran valveutunut, että kykenee kertomaan jotakin koiran mahdollisestä perimästä. Kuinka moni ihminen olisi jalostuskelpoinen, jos kävisi läpi yhtätarkan syynin kuin koiramme. Se, että kasvattajalla tätä tietoa on, on vain positiivinen asia. "Nämä linjat ovat täysin terveet" on pentukaupoilla oltaessa yhtä uskottavaa, kuin se että suvustasi ei löydy yhtään, epileptikkoa, allergikkoa, tuki-/liikuntaelin vaivaista, reumaatikkoa, mielenterveysongelmaista, silmälasipäistä, diabeetikkoa, dementikkoa tms. Puhdasrotuisten koirien jalostuskäyttöä mietittäessä nämäkin nämäkin tekijät otetaan huomioon ja ne voivat vaikuttaa siihen, lisääntyykö eläin koskaan vai ei. Maalaisjärkinen suhtautuminen eläintenkin perimään on hyödyksi.
Paitsi, että terveystuloksien käyttöön saaminen on tärkeää myös ymmärtää mitä ne tulokset tarkoittavat. Villakoirat esim. ovat rotu, jolla on suht harvoin esimerkiksi lonkkaongelmia, silloinkaan vaikka lonkkalausunnoksi on tullut D. Vaikka tavoitteena on mahdollisimman hyvät lonkat, on heikomman lonkkalausunnon saaneista koiristakin moneen menoon. Olipa viimekesäisessä puudelivaltaisessa agilityryhmässäkin D-lonkilla agilitaava kelpie. Koirille harvoin aiheutuu ongelmia esim. siitä, että lonkka on hieman löysä, mutta lonkkalausuntoon se toki vaikuttaa. Nivelrikko sen sijaan on yksi niistä taikasanoista, johon kannattaa kiinnnittää huomiota, vaikka lonkkalausunto ei heikko olisikaan. Olen muistaakseni ottanut tähän kantaa joskus aiemminkin, mutta alleviivaan sitä edelleen. Ei ole tarkoituksenmukaista ajaa rotuja ahdinkoon sillä, että aletaan jalostaa kirjaimia ja käytetään vain A-lonkkaisia koiria A-lonkkaisille koirille. Eikä pidä mennä siihenkään höplään, että jokin kirjain tai muu lausunto tekee koirasta sairaan. Jos koiralla on esim. D:n lonkat, tarkoittaa se sitä, että sen lihaskunnossa pitämiseen on syytä kiinnittää huomiota (mikä nyt on kaikkien koirien kanssa järkevää), tässä rodussa ne harvemmin aiheuttavat koiralle saati sen omistajalle päänvaivaa. Esimerkkinä Nerian Andiora, jo 10-vuotta D-lonkilla täysiä kirmaillut suurpuudelilady – omistajansa silmäterä!
Sairas koira on vasta kun se on kivulias tai vaiva muutoin selkeästi rajoittaa koiran elämää. Koirat eivät lausuntopapereiden päälle mitään ymmärrä ja sen perusteella koe oloaan terveemmäksi tai sairaammaksi. Raamattuina niitä papereita ei siis kannata pitää omistajienkaan. Mahdollisuuksia terveystutkia koiria tulee lisää kuin sieniä sateella. Joten onpa sitten niitäkin ihmisiä, jotka ampuvat tämänkin yli. Eräs ystäväni kertoi joku aika sitten, että heidän rodussaan voidaan alkaa jo pennunkyselijöille kertoa, että "näiden kanssa voidaan harrastaa agilityä, näyttelyitä, tokoa, terveystutkimuksia, koiratanssia, jälkeä..." - kannatan siis rodun kannalta oikeasti hyödyllisten tutkimusten teettämistä ja tiettyjen tutkimusten kohdalla tuloskriittisyyttä/tarkempaa perehtymistä
On siis pennunvalinnassakin järkevää miettiä kokonaiskuvaa näidenkin asioiden suhteen, jo pentuvälityslistoja lukiessa. Nim. doggini vanhemmilla on C-lonkat ja upeita ja kovia menijöitä molemmat. Vaikka joku koira sieltä, toinen täältä jäisikin käyttämättä sen lonkkalausunnon tultua, ei yhden koiran lonkkalausunnon perusteella pidä mennä tekemään päätöksiä esim. sen sisarusten käytöstä, mikäli koko suku ei järjestäen ole kipeitä. Jalostuskäyttöön harkitun yksilön luonteen ja terveyden tulee kuitenkin olla se ensisijainen tarkastelun aihe, toki perimän riskitekijät on syytä tiedostaa siinä mielessä, ettei ainakaan tuplaisi niitä urosvalinnalla.
Tätä nykyä voimme varautua myös tulevaisuuden haasteisiin. Koirien geenitutkimus myös kehittyy hurjaa vauhtia. Hannes Lohen tutkimusryhmä tekee hienoa työtä ja pyrkivät kehittämään lisää geenitestejä jo aiemmin löydettyjen rinnalle, erinäisten perinnöllisten tilojen poissulkemiseksi. Jokainen koiranomistaja voi toimittaa koirastansa verinäytteen tutkimusryhmälle ja myöhemmin ilmoitella heille koiran sairaudesta, mikäli sellaista sattuisi ilmenemään. Sivustolta www.koirangeenit.fi löytyy lisätietoja tutkimuksesta ja mm. ilmaisista joukkonäytteenotoista. Lisäksi koirien Dna-terveyspassi näyttää alkavan tulla osaksi koirien tutkimusta. Sillä taidetaan tutkia about sataa perinnöllistä ominaisuutta ja sairautta, oli sitä sitten rodussa tavattu aiemmin tai ei. Isovillakoirien osalta se ei sisällä niistä kaikkein hyödyllisimmistä geenitesteistä kuin yhden, muut joutuu edelleen testaamaan erikseen. Sinänsä voimme onnitella itseämme, että villakoiria terveystestataan ja tutkitutetaan varsin hienosti, vaikkei rotumme perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustusohjelmaan kuulukaan ja sitä kautta kaikki terveystutkimukset ovat jalostuskoirillekin vapaaehtoisia. Olen näitä MyDogDnaPassportteja tilannut jo ihan silläkin, että sillä kannustetaan yritystä kehittämään tuotettaan ja sitäkautta toivottavasti saavat jossain vaiheessa enemmän tämänkin rodun rotuspesifejä testausmahdollisuuksia tuohon mukaan.
Kun koiran hankkii, sitoutuu mielestäni samalla huolehtimaan sen hyvinvoinnista. On hyvin surullista, että kaikki ihmiset eivät tähän pysty. Koiran voidessa huonosti sen tilan selvittämiseksi tulee tehdä kaikki voitava. Etsitään tarpeenvaatiessa sitten, erikoisasiantuntemusta jos oma lähilääkäri ei diagnoosia kykene tekemään, lääkitään ja kuntoutetaan. Mikäli eläintä ei voida parantaa tai kuntouttaa riittävästi ja sen elämänlaatu on selkeästi laskenut, voidaan joutua tekemään vaikeita päätöksiä myös sen elämän päättämisestä. Tähän kaikkien lemmikinomistajien on varauduttava. Lisäksi näistä diagnooseista tulisi toimittaa lausunnot kasvattajan ja rotujärjestöjen tietoon, jotta on mahdollista päästä perehtymään niiden periytyvyyteen. Missään nimessä näitä yksilöitä ei saa lopettaa ilman niiden toimittamista avattavaksi. Huomioitavaa on myös, että kaikkia vaivoja ei pystytä avauksessa todentamaan, siinä missä sitten osa diagnooseista voidaan varmistaa vasta avauksessa. Näitä diagnoosilistausia ei pidä käyttää kasvattajia kohtaan "mustina listoina", mitä pidempään kasvattaa, kasvaa myös todennäköisyys siitä, että joku jossakin välissä sairastuu. mutta toki kasvattajilta voi tiedustella lisää vaivasta, sen periytyvyydestä ja vaikutuksista arkeen koiran kanssa.
Narttujen otollisin ja sujuvuuden kannalta turvallisin lisääntymiseen käyttöikä on huomattavan rajallinen urokseen verrattuna. Kovin paljon yli 6v ensisynnyttäjät alkavat olla jo huomattavassa riskiryhmässä synnytyskomplikaatioiden suhteen. En kyllä näe tarpeellisena, että narttujakaan olisi mitenkään välttämätöntä käyttää ennen 3-4 ikävuotta, vaikka ne hedelmällisimmillään olisivatkin pikkaisen päälle parivuotiaina. Yleensä annan nartun rauhassa aikuistua ja samalla sen vanhemmista ja sisaruksista kertyy huomattavasti lisätietoja urosvalinnan ja yleensä pennuttamispäätöksen tekemiseen. Minulle harva narttu on niin korvaamaton, että sitä olisi tarpeen kahta kertaa enempää käyttää, joten siksikään ei ole kiire. Se mikä tässä on ihana asia, että uroksen käyttöikähän on lähes loputon. Sen siittiöitä voidaan kerätä, pakastaa ja käyttää vaikka 30vuoden päästä! Silloin emme tiedä pentujen isästä vain sitä, mitkä lonkat, silmät jne sillä on 2vuotiaana ja onko se ollut terve siihen asti - harvemmin niitä mikään ihmeempi sen ikäisenä vielä vaivaakaan. Pakasteiden käytön ansiosta voimme tietää jopa sen mitä se periytti, kuinka pitkäikäinen se oli ja mihin se kuoli. Kääntöpuoli tässä asiassa on toki se, että luomuastuminen jää pois. Toki sen todentaminen, että osapuolet tähän pystyvät on tärkeää, mutta minun kasvattajakokemukseni mukaan astumiskyvyttömiä uroksia ja tärppipäivinään hammasta antavien narttujen määrä on kuitenkin sen verran vähäinen, ettei sen murehtiminen ole kovin kannattavaa. Haaveilen tosin ajasta, kun veteraaniurokset pääsisivät ilmaiseksi näyttelyihin. Parasta mahdollista joukkoa luomuastutuksiin – kunpa ne vielä tulisivatkin siinä vaiheessa näytille ja terveystarkit kunnossa! T: Joku joka terveystarkkasi jokin aika sitten liki 10v nartun, koska sillä on ollut pennut - joten miksei niitä uroksiakin voisi testailla myöhemmälläkin iällä?
Maailma muuttuu koko ajan, samoin asenteet rotukoirakasvatuksessa. Joitain vuosikymmeniä sitten oli hirmuisen hienoa, että uroksella oli yli 50 pentuetta. Tänä päivänä tiedämme jo paremmin. Toki jalostusmatadoreista on ollut myös meidän roduissa ulkomuodollisesti suuri hyöty ja ne ovat järjestäin olleet upeita ja laadukkaita koiria, jotka ovat periyttäneet suht terveitä, älykkäitä ja kauniita jälkeläisiä. Meidän onneksi niin. Toivottavasti jatkossa koirakohtaiset pentumäärät pysyvät kohtuullisina, jolloin niiden jälkeläisilläkin on vielä oma jalostusarvonsa.
Tuskin sitä kovin moni kieltääkään - Jalostukseen käytetään lukumäärällisesti aika pientä osaa koirista. Miksiköhän niin on? Miten ne jalostuskoirat löytyy? Osaltaan siis voidaan syyttää ja kiittää näyttelyharrastusta siitä, että ne upeat yksilöt saavat pidennetyn ajan valokeilassa. Tunnettavuuden myötä, niiden käyttökin on todennäköisempää. Näyttelytilanne on myös erään sortin luonnetesti. Usein handleria jännittää, ympärillä on ahdasta ja hälinää - herkimmillä koirilla menee helposti häntä koipien väliin. On ihana nähdä kehässä niitä reippaita ja rohkeita koiria, jotka juoksevat hännät tötteröllä ympäri rinkiä, saamastaan huomiosta onnellisina. Sellaista tulee hyvä mieli itsellekin.
Jos sinulla on mukavaluonteinen, ihana ja terve koira sohvannurkassa, ei sitä kukaan sieltä osaa tulla nartulleen kyselemään – niin se vain on! Jalostuskäytöstä pois jääminen koskee toki myös narttuja. Kiitokset vaan niille kasvatinomistajilleni, joita ei näyttelyharrastus ole kovin paljoa innostanut, mutta jotka ovat tarjonneet koiriansa näyttöön/käyttöön meille. Sekin voi osassa tapauksista olla hyvä ratkaisu saada lisää jalostusmateriaalia rotuun ja vähintäänkin selventää rodun kokonaiskuvaa. Jos näyttelyturkki käy ylitse pääsemättömän vaikeaksi ylläpitää on koirille myös jalostustarkastusmahdollisuus. Se ei täysin vastaa näyttelykäyntiä, siellä kun sen näkee useampia harrastajia + tuomari, mutta hyödyllinen asia rodun kannalta sekin on. Kun sitä hienoa kotikoiraa kukaan ei missään näe, hoitaa jatkossakin jalostusurosten viran niiden omistajien koirat, jotka sen vaivan ovat valmiita näkemään ja joskus jossakin näyttäytyvät. Järkevällä yhdistelmäsuunnittelulla ja rajallisilla pentueiden lukumäärillä voidaan saada paljon hyvää aikaiseksi. Kannatan myös satunnaisia risteytyksiä keskikokoisiin.
Kuinka moni sitten tunnustaa hankkineensa koiran jostain tietystä yhdistelmästä siksi, että sillä on todella hieno sukutaulu ja upeat vahemmat? Aika inhimillistä minusta. Osa kasvattajista pohtii jalostuvalintoja hyvinkin syväluotaavasti, ei vain kysyntään vastaamisen kautta. Tunnustan itsekin eläväni mieluummin kauniiden koirien kanssa, kuin mulkosilmäisten notkoselkien. Esimerkki on liioiteltu, mutta jos ei halua villakoiran näköistä villakoiraa, on niitä muitakin rotuja toki lähes 400, joista voi sitten valita ulkomuodollisesti miellyttävämmän. Jalostukseen voi siis miettiä käytettävän yksilä, joka on rakenteellisesti keskiverto tai sitä parempi, hyväluonteinen ja terve. On tänä internet-aikanakin syytä muistaa, että kaikki terveysasiat eivät näy koiranetissä tai rotujärjestöjen listoilla. Onko koiran C-lonkka oleellinen, jos sen lattialta löytämä leivänpala saa sen rappaamaan asunnon seinät puoliväliin asti ruskeiksi? Keskitasoisistakin vanhemmista koostuvasta yhdistelmästä voi myös syntyä hienoja ja pitkäikäisiä "elämäsi harrastuskoiria", vaikka molemmat vanhemmat eivät kansainvälisiä muotovalioita olisikaan. Tittelit eivät periydy huippukoiriltakaan, jokainen niitä haluava, joutuu pennun kanssa aloittamaan työn ihan alusta, eikä kaikista lupaavimmatkaan 7-viikkoiset aina toivottuun suuntaan kasva.
Osa on sitten sitä mieltä, että hankitaan sitten suoriltaan monirotuisia, siis niitä perinteisiä, joille myyvää nimeä ja suurta hintalappua ei vielä ole keksitty. Hauska idea. Miten voit varmistua, ettei koirasi isä ole sen emän veli? Sama pohdinta voi käydä niiden Rescue-koirien kanssa. On perustettu paljon erinimisiä yhdistyksiä, joiden tehtävänä on ollut avustaa erinäisiä koiratarhoja maailmalla, sekä tuoda niiltä koiria Suomeen. Arvossa pidettävä yritys, mutta osoittautunut valitettavasti toimimattomaksi. Koirien hylkääminen näiden koirien kotimaissa pääasiallisesti vain kiihtyy. Ainoa keino vaikuttaa ”kertakäyttöpentu”-kulttuuriin on yhteiskunnallinen. Tarvitaan päättäjiä ajamaan lainsäädäntöä, joka edellyttää kaikkien lemmikkien siruttamista, omistajuuksien rekisteröintiä, pentujen siirtämistä pois eläinkaupoista, kannustimia aikuisen kodinvaihtajan hankintaan kohdemaassa ja huomattavaa määrää asennekasvatusta. Keppiä ja porkkanaa siis. Kuulin huhua, että niissä maissa, joista näitä koiria enemmän tuodaan, uskotaan eläimiä tarhalle toimitettaessa, että ”koiralle löytyy hyvä koti joko kotimaasta tai sitten maailmalta”. Näin valitettavasti käy hyvin pienelle osalle tarhoille hylätyistä koirista. Joku vuosi sitten lahjoitimme joulukorttirahat, erään ulkomaisen koiratarhanrakennushankkeeseen. En siis ole vuosiin lähettänyt enää joulukortteja, vaan meidän nimissä on niihin varatut rahat lahjoitettu hyväntekeväisyyteen. Toissavuonna kohteena taisi olla hyvä joulumieli-keräys ja 2013 uusi lastensairaala-hanke. Vaikka karulta tuntuukin, rescue-toiminta nykyisessä muodossa ei tukea meiltä saa. Heti kun saadaan aikaiseksi kunnollinen lainsäädäntöaloite ja asennekasvatuskampanja rescuekoirien kotimaihin, olemme jälleen tukijoukoissa. Ihmisen parhaan ystävän on oikeus kasvaa rauhassa välittävien ihmisten kodeissa emänsä huomiosta nauttien, ei kuumien kauppojen ikkunoissa ihmisten pällisteltävänä.
Koiramaailman kerrotaan elävän murrosta, jossa pieni piskuinen Suomi porskuttaa koiramaailman kärkipäässä ja koiraharrastus voi nuorten aktiivien johdosta todennäköisesti hyvin tulevinakin vuosina. Haasteet on tehty voitettaviksi, niin ne uudet kuin ne vanhatkin. Meillä on kaikilla mahdollisuus ja vastuu vaikuttaa siihen, mihin suuntaan rotukoirajalostusta ja villakoirarotua tulevaisuudessa viedään. Kauan eläköön iloiset, terveet, kauniit ja pitkäikäiset villakoiramme - toivottavasti jälkeemmekin tulevat sukupolvet saavat nauttia seurastanne!
Onnea 10-vuoden iän 16.1.2014 saavuttaneet Nerianit Andiora "Iina", Aquila "Aku", Adrastos "Derek", Aragorn "Sasha ja Aditya "Theo"! Pienet syntymäpäivälahjat on osalle lähetetty ja osalle lähetetään/toimitetaan tässä lähipäivinä <3 Tämän blogitekstin kuvissa osa A-pentueen koirista. Toinen nartuista - N. Amaya "Maya" on ainoana poissa joukosta, mutta toki muistoissa mukana pysyvästi - ensimmäisillä pentueella on luonnollisesti ihan erityinen paikka sydämessäni, näistä kaikki alkoi... <3
Kommentit
Lähetä kommentti