Nerian kennelpäiväkirja

Mihin tämä aika onkaan mennyt! Nämä pennut ovat olleet niin ihanan kilttejä, iloisisa ja leppoisia, että näitä voisi pitää vielä toisetkin 7viikkoa - ihan vain omaksi ilokseni! Kaikille pennuille on kodit, mikä on tietysti ihana asia ja vaikka olen perhe-valintoihini tyytyväinen - on kasvattajan kurkussa sittenkin pieni pala. Ei ole pieni vastuu päättää siitä, minkälaisessa perheessä minkäkin pennun olisi parasta olla ja elää. Kokemus toki opettaa valitsemaan perheitä, mutta joskus, vaikkakin harvoin - olen myös erehtynyt. Tilanne helpottuu nopeasti, kun pääsen seuraamaan, miten hienosti perheet toimivat penneleidensä kanssa ja koiramukeloista kasvaa täyspäisiä koirakansalaisia. Ja kyllähän te muksuistani täyspäisiä koulutattekin, eikös juu? Pentutesti tehtiin eilen ja sen mukaan tuohon ei pitäisi tarvita edes ydinfysiikkaa - koiralapset kun ovat avoimia, ystävällisiä, laumahakuisia ja nopeasti palautuvia.. Pientä askartelua pentukansioita varten Luoksetulo- seisomis- ja istumish

Tästä pentueesta ainutkertaisen tekee monikin asia, muttei vähiten se, että poikani on ollut siitä erittäin innoissaan ja halunnut osallistua - edelliskerralla kun meillä oli pentuja, hän oli vielä niin pieni, että lähinnä kävi välillä ihmettelemässä ja lähti sitten omiin touhuihinsa. Nyt hän haluaa olla mukana, tutkii, ihailee ja seuraa pentuja innolla, joka luonnollisestikin lämmittää mieltäni. Esimerkiksi pari päivää sitten istuskellessamme pentujen luona, pennut jälleen kiipeilivät erityisesti hänen päällään josta lapsi on erityisen ylpeä. Urospentu on poikkeuksellisen lahjakas kiipeilemisessä ja antaa sellaisen määrän helliä pusuja kasvoille, ettei tosikaan. Noh, siinä sitten kun pentu häntä suukotteli, paijasi poika pentua takaisin ja totesi "Sä näytät upealta!" Oli hieman naurussa pitelemistä, mutta lapsi ylistää pieniä koiria niin vilpittömästi, että parhaani kyllä tein, todeten, että pennuista tuntuu varmaankin kivalta kuulla, että hän ajattelee niistä niin kauniist

Tähän vaiheeseen asti pentujen kanssa pääsee helpolla. Ne syövät ja nukkuvat ja hyvin pitkälti emonsa hoitaa ne. Sitten se alkaa, kiinteän ruoan syönti. Sotku on ensimmäisillä kerroilla hurja. Mamma-koira innoissaan pesee pieniä ruokailijoita ja ruokaa on huomattavasti enemmän kaikkialla muualla kuin pikkukoirien masuissa. Tähän vaiheeseen liittyy myös toinen vähemmän viehättävän ajanjakson alkaminen - kakkaan nimittäin tulee oikea haju ja määrä tyyliin tuplaantuu joka viikko. Tässä kuitenkin söpöstelykuvia sisäänmenovaiheesta =) Beige tyttö: Pinkki tyttö: Poika:

Viimeksi kuluneet pari päivää ovat olleet melkoista hulinaa, joka on saanut minut taas miettimään sitä, miten ihanat tukiverkostot minulla on - iso kiitos teille! Elämässä tulee vastaan kaikennäköistä, ylä- ja alamäkiä. Hyvin paljoon pystyy varautumaan etukäteen, jos vain tahtoa riittää. Koiraa ostaessasi, pysähdy hetkeksi miettimään: "Mitä sitten tekisin? Miten koira hoituu jos...?" Halu olla ajattelematta ikäviä asioita ei estä niitä tapahtumasta. Heräsin toissa-päivänä puolikkaan hunajamelonin kokoinen patti sääressä. Siinä ajellessani terveyskeskukseen, kävin läpi kaikki mahdolliset skenaariot siitä, mikä ongelman syy voi olla ja miten lähipäivät järjestyisivät, jos joutuisin jäämään sairaalaan. Syyksi paljastui ruusu, joka onneksi saatiin hoitoon sen verran alkuvaiheessa, jotta pääsin kotiin jatkamaan normaalia arkeamme - pitkän lääkekuurin kera. Olen kuitenkin useamman kerran hämmästynyt sitä, miten vähään ihmiset loppujen lopuksi ovat varautuneita ja kuinka toisinaa