Joulu on tulossa, näistä karvakamuista voisi yrittää ottaa useammin mallia siihen valmistautumisessa...
Siinä missä keski-euroopassa on jo vuosi sitten alkanut noususuhdanne, Suomi rypee edelleen. Useita ystäviämme on kuluneenkin vuoden aikana jäänyt vaille työtä. Täysistä työvuorolistoista, kiireistä ja pohdinnan alla olevasta työtarjouksesta saa siis olla kiitollinen, monessa suomalaisessa perheessä tilanne on toinen. Siksi siirsin taas joulukorttirahat Hyvä Joulumieli-keräykseen, josta itseasiassa tuli taaskin erittäin hyvä joulumieli - toimii joka kerta, kokeile vaikka! Lopetin juuri varsin pitkän yöputken töissä. Tämä on itseasiassa ensimmäinen vapaapäivä, joita on siis kolme, ennen seuraavaksi alkavaa 5 yön putkea. Jouluaatto "makuupäivänä" menee siis todennäköisesti hieman unisissa merkeissä ja näiden kolmen vapaapäivän aikana on tarve saada joulutohinat pakkaamista myöden valmiiksi - pieni perheemme reissaa totuttuun tapaan kotikonnuilleni Kouvolaan jouluksi - minä ajan sinne jo aattoaamuna, auttamaan vanhaa isoäitiäni, joka jääräpäisesti edelleen haluaa hoitaa osan aattoruokien laitosta.
Tämän juuri päättyneen valvontajakson aikana aloiteltiin mm. joulusiivoa. Seinät ja lattiat nyt toki joutaa pyyhkimään toistamiseenkin, ennen aattoa. Seiniä pyyhkiessäni jaksan aina hämmästellä, mistä ne jojot sinne seinille oikein ilmestyvät. Hilla-koiran huulenpielissä kun tuskin koskaan näkyy ihmeempiä kuolavanoja. Puudelin huulenpielistä niitä nyt ei ole aikaisempina vuosina seinille kertynyt, joten kai tuon seinienpyyhkimisen voi tuon lempeän jätin piikkiin pistää. Hilla-rakas, tuo tuhannen ilmeen koira. Sen vuoksi en pyyhi ainoastaan seiniä, vaan pesetän sohvia ja pyyhin jatkuvasti ovia. Puudelit ovat aina uskoneet, että jos haluan oven olevan rakosillaan, ne antavat sen olla. Hillevi sitten taas työntää nenällään ovia auki, ihan vaan varmistaakseen, että kaikki on kunnossa ja etten esim. ole päässyt jostain taivaasta ilmestyneestä ovesta poistumaan makuuhuoneestamme, kun aamuisin menen nukkumaan. Rakosillaan olevasta makuuhuoneen ovesta, se käy myös tarkistamassa, että varpaani varmasti ovat peiton alla, mikäli eivät - täytyy niihin silloin läntätä kylmä kirsu kiinni ja puuskutella vähän. Kutittaa - voin kertoa ja herään joka ainoa kerta. Mutta koska haluan, että ne pääsevät ilmoittamaan jos tulee jotakin oikeaa asiaa, en jatkossakaan meinaa laittaa ovea täysin kiinni, vaan vastaanotan näitä varvastarkastuksia ja auringonvaloa makuuhuoneeseemme jatkossakin - onhan se tietyllä tapaa hellyyttävääkin. Sitäpaitsi, Hillan ilme siinä kohdin kun käsken lopettaa on varsin huikea "mitä, minäkö? Minähän vain huolehdin, ettei varpaat palele". Se on hieman sama ilme kuin tässä kuvassa, kun se ihan selkeästi ajattelee "kyllä mä mahduin teidän väliin ihan hyvin - ai miten niin astuin sun päälle? Mä oon pieni 62kg sylikoira, en paina paljon mitään, joten et voi mamma narista mulle..".
Tämä sekaisin oleva yötyöläisen unirytmi on siinä mielessä ok, että herättyäni klo 02:20 on rauhallista, jouluvalot on päällä ja ehdin ihan vain olla omien ajatusteni kanssa, blogiakin kirjoitella. Fionnuala nukkuu taas kuusen juurella ja eilinen kiire on vaihtunut joulutunnelmointiin. On aikaa miettiä onnenaiheitakin. Eilen ehdin onneksi jarruttaa ja nykäistä auton riittävästi tien sivuun, erään vanhan rouvan ajettua vastaan väärällä puolella tietä. Muutoinkin eilispäivä ja alkuilta meni pähkäillessä 960kg koirien raakaruokakuormaa, jonka kimppatilausta organisoin. Ehdin kuitenkin kotiin ennen muksun nukkumaan menoaikaa, joten omankin pennun kanssa tuli hetki seurusteltua. Ei sillä piakkoin nukahdin sohvalle - olin kuitenkin edellisyön jo valvoneena varautunut siihenkin, että saattaa joutua ajamaan auton parkkiin ja ottamaan pienet tirsat jo matkalla - oli ihana päästä kotiin ja tänään vietetään aikaa ihan vain lapsen ja koirien kanssa. Toiveet uutukaisista puudelivauvoista nostavat myös kummasti mielialaa. Kotona on yksi valkoisen nartun paikka auki ja haaveet ainakin hetkeksi kääntyneet oman pentulaatikon tulevaan antiin. Pentulaatikon, jossa pienet karvakääröt tuhisevat toivottavasti jo ensikuun lopussa. Mistäpä tulikin mieleeni, että H-alkuisten mytologianimien miettiminen tarviikin jo aloittaa, ettei tule kiirus =). Rakastan tuota nimien keksimistä pennuille, käytän siihen hämmästyttävän pitkiä aikoja. Harmonia, Helios, Himalia... Hmmm, mitäs niitä nyt olikaan...
Siemennys itsessään sujui hienosti, vaikkakin aikataulullisesti ovulaation ajattelemaani aikaisempi ajankohta sotkikin hieman suunnitelmiani. Olin pienessä päässäni ajattelut ehtiväni oikeinkin loistavasti käydä kuuntelemassa muutaman aiheeseen liittyvän luennon sinä viikonloppuna, mutta koirilla on toki ollut tapana laittaa suunnitelmiani remonttiin aikaisemminkin - näiden karvamurujen biologinen kello ei lähellekään aina kommunikoi kovinkaan hyvin kalenterini kanssa.
Tämä kuva nyt ei sovellu heikkohermoisille, mutta tässä eläinlääkärimme osoittaa, mihin kohtaan pakastespennunsiemenet laitetaan. Olipa kaunis kohtu, jos nyt niin sallitaan sanottavan. Jos ei tule pentuja, niin valeraskauden merkkejä nyt ainakin on ilmassa.
Näistä pennuista kiinnostuneiden perheitä kävikin meillä suhteellisen monia vierailulla jo tuossa astuksen tietämillä- treffailemassa mamma-koiraa ja katseltiinpa samalla isukista kuvia, varsin mukavia ihmisiä olisi tähänkin poppooseen taas tulossa mukaan ja olen lupaillut treffiaikoja myös tammikuun puolivälin tietämille, mikäli tiineys nyt sitten välipäivinä varmistuu. Olen erittäin mielissäni näistä uusista perheistä, oikeinkin mukavia jokainen!
Kennelnimelleni tullaan näillä näkymin tänä talvena rekisteröimään toinenkin isovillakoirapentue, kasvatinomistajaperheen innostuttua oman koiran jälkeläisestä, luvassa siis todennäköisesti valkosia sekä mustia pentuja myös myöhemmin keväällä, joten pentukyselyitä otetaan vastaan edelleen.
Pentu-unelmia ja ihanaa joulun aikaa kaikille!
<3:llä Paula
Tämän juuri päättyneen valvontajakson aikana aloiteltiin mm. joulusiivoa. Seinät ja lattiat nyt toki joutaa pyyhkimään toistamiseenkin, ennen aattoa. Seiniä pyyhkiessäni jaksan aina hämmästellä, mistä ne jojot sinne seinille oikein ilmestyvät. Hilla-koiran huulenpielissä kun tuskin koskaan näkyy ihmeempiä kuolavanoja. Puudelin huulenpielistä niitä nyt ei ole aikaisempina vuosina seinille kertynyt, joten kai tuon seinienpyyhkimisen voi tuon lempeän jätin piikkiin pistää. Hilla-rakas, tuo tuhannen ilmeen koira. Sen vuoksi en pyyhi ainoastaan seiniä, vaan pesetän sohvia ja pyyhin jatkuvasti ovia. Puudelit ovat aina uskoneet, että jos haluan oven olevan rakosillaan, ne antavat sen olla. Hillevi sitten taas työntää nenällään ovia auki, ihan vaan varmistaakseen, että kaikki on kunnossa ja etten esim. ole päässyt jostain taivaasta ilmestyneestä ovesta poistumaan makuuhuoneestamme, kun aamuisin menen nukkumaan. Rakosillaan olevasta makuuhuoneen ovesta, se käy myös tarkistamassa, että varpaani varmasti ovat peiton alla, mikäli eivät - täytyy niihin silloin läntätä kylmä kirsu kiinni ja puuskutella vähän. Kutittaa - voin kertoa ja herään joka ainoa kerta. Mutta koska haluan, että ne pääsevät ilmoittamaan jos tulee jotakin oikeaa asiaa, en jatkossakaan meinaa laittaa ovea täysin kiinni, vaan vastaanotan näitä varvastarkastuksia ja auringonvaloa makuuhuoneeseemme jatkossakin - onhan se tietyllä tapaa hellyyttävääkin. Sitäpaitsi, Hillan ilme siinä kohdin kun käsken lopettaa on varsin huikea "mitä, minäkö? Minähän vain huolehdin, ettei varpaat palele". Se on hieman sama ilme kuin tässä kuvassa, kun se ihan selkeästi ajattelee "kyllä mä mahduin teidän väliin ihan hyvin - ai miten niin astuin sun päälle? Mä oon pieni 62kg sylikoira, en paina paljon mitään, joten et voi mamma narista mulle..".
Tämä sekaisin oleva yötyöläisen unirytmi on siinä mielessä ok, että herättyäni klo 02:20 on rauhallista, jouluvalot on päällä ja ehdin ihan vain olla omien ajatusteni kanssa, blogiakin kirjoitella. Fionnuala nukkuu taas kuusen juurella ja eilinen kiire on vaihtunut joulutunnelmointiin. On aikaa miettiä onnenaiheitakin. Eilen ehdin onneksi jarruttaa ja nykäistä auton riittävästi tien sivuun, erään vanhan rouvan ajettua vastaan väärällä puolella tietä. Muutoinkin eilispäivä ja alkuilta meni pähkäillessä 960kg koirien raakaruokakuormaa, jonka kimppatilausta organisoin. Ehdin kuitenkin kotiin ennen muksun nukkumaan menoaikaa, joten omankin pennun kanssa tuli hetki seurusteltua. Ei sillä piakkoin nukahdin sohvalle - olin kuitenkin edellisyön jo valvoneena varautunut siihenkin, että saattaa joutua ajamaan auton parkkiin ja ottamaan pienet tirsat jo matkalla - oli ihana päästä kotiin ja tänään vietetään aikaa ihan vain lapsen ja koirien kanssa. Toiveet uutukaisista puudelivauvoista nostavat myös kummasti mielialaa. Kotona on yksi valkoisen nartun paikka auki ja haaveet ainakin hetkeksi kääntyneet oman pentulaatikon tulevaan antiin. Pentulaatikon, jossa pienet karvakääröt tuhisevat toivottavasti jo ensikuun lopussa. Mistäpä tulikin mieleeni, että H-alkuisten mytologianimien miettiminen tarviikin jo aloittaa, ettei tule kiirus =). Rakastan tuota nimien keksimistä pennuille, käytän siihen hämmästyttävän pitkiä aikoja. Harmonia, Helios, Himalia... Hmmm, mitäs niitä nyt olikaan...
Siemennys itsessään sujui hienosti, vaikkakin aikataulullisesti ovulaation ajattelemaani aikaisempi ajankohta sotkikin hieman suunnitelmiani. Olin pienessä päässäni ajattelut ehtiväni oikeinkin loistavasti käydä kuuntelemassa muutaman aiheeseen liittyvän luennon sinä viikonloppuna, mutta koirilla on toki ollut tapana laittaa suunnitelmiani remonttiin aikaisemminkin - näiden karvamurujen biologinen kello ei lähellekään aina kommunikoi kovinkaan hyvin kalenterini kanssa.
Tämä kuva nyt ei sovellu heikkohermoisille, mutta tässä eläinlääkärimme osoittaa, mihin kohtaan pakastespennunsiemenet laitetaan. Olipa kaunis kohtu, jos nyt niin sallitaan sanottavan. Jos ei tule pentuja, niin valeraskauden merkkejä nyt ainakin on ilmassa.
Näistä pennuista kiinnostuneiden perheitä kävikin meillä suhteellisen monia vierailulla jo tuossa astuksen tietämillä- treffailemassa mamma-koiraa ja katseltiinpa samalla isukista kuvia, varsin mukavia ihmisiä olisi tähänkin poppooseen taas tulossa mukaan ja olen lupaillut treffiaikoja myös tammikuun puolivälin tietämille, mikäli tiineys nyt sitten välipäivinä varmistuu. Olen erittäin mielissäni näistä uusista perheistä, oikeinkin mukavia jokainen!
Kennelnimelleni tullaan näillä näkymin tänä talvena rekisteröimään toinenkin isovillakoirapentue, kasvatinomistajaperheen innostuttua oman koiran jälkeläisestä, luvassa siis todennäköisesti valkosia sekä mustia pentuja myös myöhemmin keväällä, joten pentukyselyitä otetaan vastaan edelleen.
<3:llä Paula
Kommentit