Viimeksi kuluneet pari päivää ovat olleet melkoista hulinaa, joka on saanut minut taas miettimään sitä, miten ihanat tukiverkostot minulla on - iso kiitos teille! Elämässä tulee vastaan kaikennäköistä, ylä- ja alamäkiä. Hyvin paljoon pystyy varautumaan etukäteen, jos vain tahtoa riittää. Koiraa ostaessasi, pysähdy hetkeksi miettimään: "Mitä sitten tekisin? Miten koira hoituu jos...?" Halu olla ajattelematta ikäviä asioita ei estä niitä tapahtumasta.
Heräsin toissa-päivänä puolikkaan hunajamelonin kokoinen patti sääressä. Siinä ajellessani terveyskeskukseen, kävin läpi kaikki mahdolliset skenaariot siitä, mikä ongelman syy voi olla ja miten lähipäivät järjestyisivät, jos joutuisin jäämään sairaalaan. Syyksi paljastui ruusu, joka onneksi saatiin hoitoon sen verran alkuvaiheessa, jotta pääsin kotiin jatkamaan normaalia arkeamme - pitkän lääkekuurin kera. Olen kuitenkin useamman kerran hämmästynyt sitä, miten vähään ihmiset loppujen lopuksi ovat varautuneita ja kuinka toisinaan äkkiäkin siitä karvaisesta perheenjäsenestä tulee ylimääräinen riippakivi.
Yksi yleisimmistä syistä, miksi lähipiirissäni (omat kasvatit, ystävien kasvatit, tuttujen koirat) koira on joutunut kotia vaihtamaan, on ollut ero. Minusta on hyvin surullista, että koiraa hankkiessa se tosiasia, että suurin osa parisuhteista päättyy eroon - unohtuu kovin helposti. Mitä koiralle sitten tehdään? Yhtenä ratkaisuna ehdottaisin, että jo osto-vaiheessa koira laitetaan selkeästi jomman kumman perheen aikuisen nimiin ja silloin sovittua toivottavasti myös kunnioitetaan - samalla kun lusikoita jaetaan. Sen jälkeen yleisin ongelma on se, että koiran elämässä tapahtuvaan isoon muutokseen - kuten muuttoon kerrostaloon ei ole osattu/huomattu varata koulutuksen vaatimaa aikaa. Ei ole tavatonta, että mukavasti yksin kotona aina ollut sesse reagoikin siihen, kun koti vaihtuu. Tiedän muutaman koira-yksilön, joille yksinolo on jouduttu opettamaan muuton jälkeen alusta, aivan kuten pennulle. Vähemmän tavatonta se on tilanteessa, jossa muuton yhteydessä koiran elämästä häviää myös ihminen. On perheitä, joissa koiran ei tarvitse juuri koskaan olla yksin - kasvattajan korvaan se äkkiseltään kuulostaa hieman kaksiteräiseltä miekalta, sillä usein se johtaa siihen, että koiraa ei myöskään opeteta olemana yksin. Siitä huolimatta, että perheessänne koiran tuskin koskaan tarvitsisi todellisuudessa olla yksin, olisi jokaiselle koiralle yksinolo syytä opettaa. Perheessä jossa koiria on kaksi, ei myöskään voida tuudittautua ajatukseen, että yksinolon opettaminen voidaan passata. Mikään koira ei elä ikuisesti. Väistämättä kahden koiran taloudessa on jossakin kohdin tilanne, että toinen koirista joutuu opettelemaan yksinolon. Reilua yksinolo olisi opettaa jo nuorena, ennenkuin se menettää koirakaverinsa 10 vuoden iloisen yhdessä olon jälkeen tai miksei sen omistajien eronkin. Siitäkin huolimatta, että koiria olisi useampia, voi koiran eteen tulla tilanteita, että sen pitäisikin olla jokunen hetki itsekseen. Parasta olisi opettaa koiralle yksinolo siten, että se osaa olla yksin myös mummolassa, autossa, hotellihuoneessa, kesämökillä tai kaverin kotona. Osaan näistä toki tarvitaan lähipiiriltä kiinnostusta ja pitkää pinnaa koko perheeltä. Koulutusapulaisia voi tiedustella jo ennen koiran hankintaa, siinä samalla kun kysytte, ketkä lähipiiristänne haluaisi hoitaa koiraanne lomamatkojenne ajan.
Yleisiin ongelmiin kuuluu myös yhteen muutto silloin, kun molemmilla on ennestään koira tai perheeseen hankitaan uusi koira vanhemman kaveriksi. Kaikki koiratkaan eivät automaattisesti ole ylimpiä ystäviä, vaikka tilanne on yleensä ratkaistavissa. Villakoirat ovat keskimäärin varsin seurallisia ja nauttivat etenkin toisen saman rotuisen seurasta, mutta innokkaan pennun riepoteltavana ei yksikään vanhempi koira jaksa loputtomiin olla, vaikka normaalisti pennuista pitäisikin. Kaikilla perheen koirilla pitää olla oma tilansa, aikansa ja paikkansa, jotta yhteiselo lähtee käyntiin ongelmitta. Tähänkin jälleen tarvitaan alussa ihmisen läsnäoloa ja tilanteenlukutaitoa, em. pätee myös iloisen perhetapahtuman kohdatessa. Joskus voi olla hyvä kysyä neuvoa myös kokeneemmilta koiria paljon kouluttaneilta jo ennakkoon, jos epäilee omia kykyjään asian hoidossa. Ensimmäisen kärhämän ennaltaehkäisy on kullanarvoinen.
.jpg)
Eli ennen koiran hankintaa, tee lista. Keskustele lähipiirisi kanssa siitä, ketkä haluavat olla apunanne koiran hoidossa, ulkoilutuksessa, koulutuksessa, jos sairastut, lähdette sille lomamatkalle tai tulee muu äkillinen tilanne, jossa koira tarvitsee hoitopaikkaa. Lisää heidät nimien ja puhelinnumeroiden kera listallesi - mitä pidempi lista, sen parammin olette varautuneitä myös siihen, kun väistämättä joskus tulee vastoinkäymisiä. Meillä on olemassa vastaava lista niistä ihmisistä, joille puolisoni voi soittaa saadakseen apua perheen ja koirien kanssa, mikäli minulle kävisi jotakin. Sen lisäksi olen erään ystäväni kanssa sopinut, että hän vastaa koiristani (pitää haluamansa/etsii uudet kodit) mikäli onnettomuuden tai muun sellaisen seurauksena menehtyisin tai olisin pysyvästi kykenemätön niistä huolehtimaan ja jos perheeni ei pystyisi kaikkia pitämään.
Joskus kasvattajia kritisoidaan siitä, että kun pennuille valitaan perheitä, ovat harrastusintoiset etulyöntiasemassa. Siihen pidetään syynä kasvattajien kyltymätöntä tarvetta keikistellä parrasvaloissa tai suurta egoa ja titteleiden kaipuuta. Vaikkei kotikoiruutta ja perus-lenkkikaverin hankkimista pidä missään nimessä vähätellä voin kuitenkin paljastaa myös sellaisen tosiasian, että asia ei ole mustavalkoinen. Aktiivisille harrastajilla on usein enemmän eduksi luettavaa koirakokemusta ja kasvattajista tuntuu usein turvalliselta, että heidän koiriaan olisi mahdollista myöhemmin käytettävissä olevan ajan puitteissa tavata esim. kisojen yhteydessä. Oma laji on monesti harrastajalle henkireikä - koira muodostuu heille keskivertoa harvemmin rasitteeksi, jota on pakko säässä kuin säässä viedä korttelin ympäri pissalle, ruokkia, trimmata ja hoitaa - silloinkaan kun elämä potkii päähän, koiranpidon tarvitseman ajan ei koeta niin herkästi menevän hukkaan. Vaikeina aikoina harjoituksissa käyminen, kisamatkat ja harrastusporukan ystävyyssuhteet nousevat usein arvoon arvaamattomaan. Murheiden keskellä yhteinen harrastus antaa muuta ajateltavaa ja yhteiset kokemukset harrastusten parissa yhdistävät koiraa ja omistajaa.
Kuulin jokin aika sitten tilanteesta, jossa kasvatajalle oli soittanut huomattavan iäkkään koiran omistaja. Vuosiin ei tuosta kasvatista ollut kuulunut mitään. Asia oli ollut: "kun ostin tämän koiran sinulta, sanoit, että jos joskus tilanne menee siihen, että koirasta joutuu luopumaan, sen voi milloin tahansa antaa takaisin - nyt olisi sellainen tilanne...". Koira palautui. Pian tämän jälkeen kasvattaja kuuli suru-uutisen, omistaja oli tehnyt itsemurhan. Paljon kasvattajana ei pysty lupaamaan, sillä kasvattajankin elämässä tilanteet muuttuvat. Ennen muinoin näki paljon lupauksia: "olen kasvatinomistajien käytettävissä 24/7". En tiedä nykypäivänä enää montaakaan ihmistä, jotka tuollaisen lupauksen voisi oikeasti pitää tai ainakaan heillä ei ole perhettä, omia koiria, työpaikkaa tms. velvollisuuksia mistä suuren osan suomalaisista kasvattajista arki koostuu - itsekään en voi sellaista kasvatinomistajilleni luvata, mutta sen voin luvata - että jos elämä koskaan menee niin solmuun, että siitä tuntuu olevan vain yksi tie ulos - ei koirasta tarvitse huolehtia, sen voi antaa takaisin - kotini ovi on avoinna kasvattieni tänne palata.
Heräsin toissa-päivänä puolikkaan hunajamelonin kokoinen patti sääressä. Siinä ajellessani terveyskeskukseen, kävin läpi kaikki mahdolliset skenaariot siitä, mikä ongelman syy voi olla ja miten lähipäivät järjestyisivät, jos joutuisin jäämään sairaalaan. Syyksi paljastui ruusu, joka onneksi saatiin hoitoon sen verran alkuvaiheessa, jotta pääsin kotiin jatkamaan normaalia arkeamme - pitkän lääkekuurin kera. Olen kuitenkin useamman kerran hämmästynyt sitä, miten vähään ihmiset loppujen lopuksi ovat varautuneita ja kuinka toisinaan äkkiäkin siitä karvaisesta perheenjäsenestä tulee ylimääräinen riippakivi.
Yksi yleisimmistä syistä, miksi lähipiirissäni (omat kasvatit, ystävien kasvatit, tuttujen koirat) koira on joutunut kotia vaihtamaan, on ollut ero. Minusta on hyvin surullista, että koiraa hankkiessa se tosiasia, että suurin osa parisuhteista päättyy eroon - unohtuu kovin helposti. Mitä koiralle sitten tehdään? Yhtenä ratkaisuna ehdottaisin, että jo osto-vaiheessa koira laitetaan selkeästi jomman kumman perheen aikuisen nimiin ja silloin sovittua toivottavasti myös kunnioitetaan - samalla kun lusikoita jaetaan. Sen jälkeen yleisin ongelma on se, että koiran elämässä tapahtuvaan isoon muutokseen - kuten muuttoon kerrostaloon ei ole osattu/huomattu varata koulutuksen vaatimaa aikaa. Ei ole tavatonta, että mukavasti yksin kotona aina ollut sesse reagoikin siihen, kun koti vaihtuu. Tiedän muutaman koira-yksilön, joille yksinolo on jouduttu opettamaan muuton jälkeen alusta, aivan kuten pennulle. Vähemmän tavatonta se on tilanteessa, jossa muuton yhteydessä koiran elämästä häviää myös ihminen. On perheitä, joissa koiran ei tarvitse juuri koskaan olla yksin - kasvattajan korvaan se äkkiseltään kuulostaa hieman kaksiteräiseltä miekalta, sillä usein se johtaa siihen, että koiraa ei myöskään opeteta olemana yksin. Siitä huolimatta, että perheessänne koiran tuskin koskaan tarvitsisi todellisuudessa olla yksin, olisi jokaiselle koiralle yksinolo syytä opettaa. Perheessä jossa koiria on kaksi, ei myöskään voida tuudittautua ajatukseen, että yksinolon opettaminen voidaan passata. Mikään koira ei elä ikuisesti. Väistämättä kahden koiran taloudessa on jossakin kohdin tilanne, että toinen koirista joutuu opettelemaan yksinolon. Reilua yksinolo olisi opettaa jo nuorena, ennenkuin se menettää koirakaverinsa 10 vuoden iloisen yhdessä olon jälkeen tai miksei sen omistajien eronkin. Siitäkin huolimatta, että koiria olisi useampia, voi koiran eteen tulla tilanteita, että sen pitäisikin olla jokunen hetki itsekseen. Parasta olisi opettaa koiralle yksinolo siten, että se osaa olla yksin myös mummolassa, autossa, hotellihuoneessa, kesämökillä tai kaverin kotona. Osaan näistä toki tarvitaan lähipiiriltä kiinnostusta ja pitkää pinnaa koko perheeltä. Koulutusapulaisia voi tiedustella jo ennen koiran hankintaa, siinä samalla kun kysytte, ketkä lähipiiristänne haluaisi hoitaa koiraanne lomamatkojenne ajan.
Yleisiin ongelmiin kuuluu myös yhteen muutto silloin, kun molemmilla on ennestään koira tai perheeseen hankitaan uusi koira vanhemman kaveriksi. Kaikki koiratkaan eivät automaattisesti ole ylimpiä ystäviä, vaikka tilanne on yleensä ratkaistavissa. Villakoirat ovat keskimäärin varsin seurallisia ja nauttivat etenkin toisen saman rotuisen seurasta, mutta innokkaan pennun riepoteltavana ei yksikään vanhempi koira jaksa loputtomiin olla, vaikka normaalisti pennuista pitäisikin. Kaikilla perheen koirilla pitää olla oma tilansa, aikansa ja paikkansa, jotta yhteiselo lähtee käyntiin ongelmitta. Tähänkin jälleen tarvitaan alussa ihmisen läsnäoloa ja tilanteenlukutaitoa, em. pätee myös iloisen perhetapahtuman kohdatessa. Joskus voi olla hyvä kysyä neuvoa myös kokeneemmilta koiria paljon kouluttaneilta jo ennakkoon, jos epäilee omia kykyjään asian hoidossa. Ensimmäisen kärhämän ennaltaehkäisy on kullanarvoinen.
.jpg)
Joskus kasvattajia kritisoidaan siitä, että kun pennuille valitaan perheitä, ovat harrastusintoiset etulyöntiasemassa. Siihen pidetään syynä kasvattajien kyltymätöntä tarvetta keikistellä parrasvaloissa tai suurta egoa ja titteleiden kaipuuta. Vaikkei kotikoiruutta ja perus-lenkkikaverin hankkimista pidä missään nimessä vähätellä voin kuitenkin paljastaa myös sellaisen tosiasian, että asia ei ole mustavalkoinen. Aktiivisille harrastajilla on usein enemmän eduksi luettavaa koirakokemusta ja kasvattajista tuntuu usein turvalliselta, että heidän koiriaan olisi mahdollista myöhemmin käytettävissä olevan ajan puitteissa tavata esim. kisojen yhteydessä. Oma laji on monesti harrastajalle henkireikä - koira muodostuu heille keskivertoa harvemmin rasitteeksi, jota on pakko säässä kuin säässä viedä korttelin ympäri pissalle, ruokkia, trimmata ja hoitaa - silloinkaan kun elämä potkii päähän, koiranpidon tarvitseman ajan ei koeta niin herkästi menevän hukkaan. Vaikeina aikoina harjoituksissa käyminen, kisamatkat ja harrastusporukan ystävyyssuhteet nousevat usein arvoon arvaamattomaan. Murheiden keskellä yhteinen harrastus antaa muuta ajateltavaa ja yhteiset kokemukset harrastusten parissa yhdistävät koiraa ja omistajaa.
Kuulin jokin aika sitten tilanteesta, jossa kasvatajalle oli soittanut huomattavan iäkkään koiran omistaja. Vuosiin ei tuosta kasvatista ollut kuulunut mitään. Asia oli ollut: "kun ostin tämän koiran sinulta, sanoit, että jos joskus tilanne menee siihen, että koirasta joutuu luopumaan, sen voi milloin tahansa antaa takaisin - nyt olisi sellainen tilanne...". Koira palautui. Pian tämän jälkeen kasvattaja kuuli suru-uutisen, omistaja oli tehnyt itsemurhan. Paljon kasvattajana ei pysty lupaamaan, sillä kasvattajankin elämässä tilanteet muuttuvat. Ennen muinoin näki paljon lupauksia: "olen kasvatinomistajien käytettävissä 24/7". En tiedä nykypäivänä enää montaakaan ihmistä, jotka tuollaisen lupauksen voisi oikeasti pitää tai ainakaan heillä ei ole perhettä, omia koiria, työpaikkaa tms. velvollisuuksia mistä suuren osan suomalaisista kasvattajista arki koostuu - itsekään en voi sellaista kasvatinomistajilleni luvata, mutta sen voin luvata - että jos elämä koskaan menee niin solmuun, että siitä tuntuu olevan vain yksi tie ulos - ei koirasta tarvitse huolehtia, sen voi antaa takaisin - kotini ovi on avoinna kasvattieni tänne palata.
Kommentit
Lähetä kommentti