Siirry pääsisältöön

Yksivärisyys ei ole makuasia - villakoiran värit lukevat rotumääritelmässä.

Vuosia sitten, olin ajatellut, että aprikoosi ei ole minun värini. Sitten tapasin aprikoosin, jonka johdosta tajusin, ettei kyse koskaan ollutkaan siitä, etten pitäisi ko. väristä, vaan enemmänkin siitä, ettei keskiverto värin edustaja ollut silloin sitä tyyppiä, jota uskon rotumääritelmässä tavoiteltavan ja tasapainoisena pidän. Sen sijaan tuossa ihastukseni kohteessa kaikki ominaisuudet (olemus, liike, luonne jne...) vain sattuivat kohdilleen tavalla, jota en ollut aiemmin ko. värissä tavannut. Nykyään kasvatan aprikooseja keskareita - kuka olisi uskonut? Olen siis päässyt toteamaan olevani "lähes värisokea”, kun tyyppi on kunnossa. Yksiväristen sallitut värit ja niihin liittyvät mieltymykset ovat yksi asia, toinen asia on kirjavat villakoirat, joita on nyt Suomessakin osa alkanut tietoisesti tuottamaan. Rodunomaisia kirjavia villakoiria olen tosin nähnyt tätä värisokeuttakin hyödyntäen ja kuvatkin mukaan laskien n. neljä. Siis niitä, jotka olisivat olleet aidosti laadukkaita rotunsa edustajia, vaikka olisivat olleet yksivärisiäkin. NELJÄ. Näistä varsinkin yksi, bläkkäri, on kuvista painunut mieleeni. Kahta lukuunottamatta ko. koirat ovat maailmalla. Minulla ei siis ole mitään sen ihmeempää kirjavia vastaan tai ihmisiä, jotka välttämättä sellaisen haluavat, jos ne olisivat edes muilta osin rotumääritelmää kunnioittaen kasvatettuja, se, ettei näin keskimäärin ole on yksi asia - se etteivät ne ole rotumääritelmässä sallittuja tai edes kansallisesti hyväksyttyjä, on toinen ja rodun säilyttämispyrkimyksen kannalta minulle se ongelmallisempi, kun toiminta on intentionaalista ja osa porukasta on kasvattajasitoumuksenkin allekirjoittanutta - noh, säännöthän on aina tehty niille, jotka ovat niitä valmiita noudattamaan? Neljä ei myöskään ole tavatuista kovinkaan montaa ja välillä on tuntunut hieman surulliselta, ettei kirjavien piirissä tunnu olevan kovin suurta innostustakaan siihen, että koirista mahdollisimman villakoiramaisia haluttaisiin tuottaa tai omaa osaamista kehittää, mitä tulee perusasioihin, kuten esim. värien tunnistamiseen. Jos joku päivä päädytään pisteeseen, jossa kirjavat hyväksytään, on porukka siellä pienessä liemessä, kun värienkin tasoiset asiat ovat tuottaneet haasteita (toki loogista olisi sekin, ettei kirjavia tällä hetkellä rekisteröitäisi vain monivärisiksi, vaan oikean värin mukaan ja perään maininta - ei rodunomainen väri tms. Tämä siltä varalta, että tilanne sallittavuuden osalta joskus muuttuu). Iloinen olin kuitenkin siitä, miten monta kirjavaa sain arvostella villakoirien Club Showssa - eli osaa ihmisistä tuntuu oikeasti kiinnostavan se, miten oma lemmikki skaalautuu rotumääritelmään ja muuhun rodun populaatioon nähden. Kiitokset siitä ja toivottavasti sitä nahdollisuutta kasvavissa määrin käytettäisiin jatkossakin, jotta minäkin pääsisin huomaamaan rotutyypin tasoittuvan lähemmäs sitä, mitä keskimääräiset rodun yksilöt ovat. Tavan koiranomistajan lähestymiskulma on helposti asiaan se, että kummia nihilistejä ne yksiväriporukat, sillä niillä kirjavillahan voitaisiin parantaa geneettistä monimuotoisuutta - tämä on osittain totta, joskin mikään ei ole helpompaa, kuin valkokirjavuuden lisääminen, itse en ole valmis sitä yksivärisyyden hinnalla tarkoituksella tekemään ja toisaalta huomioitavaa on se, että populaatiossa, jossa valtaosa koirista on ollut KAUAN yksivärisiä on KAUAN, myös kirjavien parissa touhu ollut sitä "värijalostusta", jota nyt sitten kosmeettisena ja geneettiiseen pullonkaulaan puristavana asiana moni tuomittavana pitää. Kaksi puolta kaikessa.


Tiedän sohaisevani muurahaispesään ja hyväksyn sen, että osa ihmisistä on kanssani erimieltä. Koska tämä kuitenkin on vapaa maa, eli minäkin saan kantani esittää. Haluan painottaa, ettei tarkoitukseni ole loukata ketään, vaikken voikaan vaikuttaa siihen, miten lukija asian kokee. Kirjavia koiria ja kaiken maailman mixejä on myös aidosti ihan kivoilla ihmisillä. Elämme kuitenkin loukkaantumisen kulta-aikaa ja tästä syystä, mitä ilmeisimmin, someryhmienkään ylläpidotkaan eivät uskalla vaatia kirjoittajia kertomaan edes sitä, onko koira rekisteröity rodun edustaja - osassa keskusteluista tuntuu olevan kyse hivenen tahallisestakin hämäyksestä, sillä puhdasrotuiseksi on väitetty sellaisiakin (sairastuneita ja pennutettujakin) koiria, joita ei rekisteristä löydy ja puhun siis nimenomaan Kennelliiton rekisteristä, en tästä ruokaviraston kalliista rekisteripelleilystä, josta voisi kirjoittaa ihan oman blogitekstintä. Tieto koiran rekisteristä löytymisestä on oleellinen varsinkin, jos puhutaan varsinkin terveyshaasteista, sillä kasvattajat tarvitsevat tietoja sukujen riskitekijöistä. Sitä voi sitten miettiä, mihin kaikkiin tarpeisiin tällaistakin asiaa, kuin onko koira rekisteröity, vääristellään... Noh, jokaiselle varmasti se oma koira on rakkain, upein ja ihanin vaivoineen ja virheineenkin ja vaikka se ei edustaisi mitään rotua - ja näin toki tuleekin olla. Minäkin rakastan omiani, vaikka tiedän, etteivät ne ole täydellisiä, eikä täydellistä ole mahdollistakaan saavuttaa. Myös värivirheellinen villakoira hyvästä yhdistelmästä voi olla mitä ihanin lemmikki, niiden tietoinen tuottaminen ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Erikoisuuden tavoittelu on kuitenkin nykypäivää, sen voi huomata ihan vain jo siitäkin, jos on pentueellinen koiria, joissa yksi on erivärinen tai vaikka kokoinen, kuin muut – sitä yhtä kysytään aina eniten. Se on toisaalta ihan ymmärrettävääkin, sillä se yksi erilainen erottuu aina laumasta pentuesisaruksia ja se on piirteineen helpommin hahmotettavissa (”tuolla se taas leikkii”). Sama koskee myös niitä värivirheellisiä, joita yksivärisiinkin pentueisiin edelleen satunnaisesti syntyy. Pentuja tuottavilta tämä markkinarako ei ole jäänyt huomaamatta ja maailmalla villakoiria tuotetaan myös väreissä, joita rodussa ei luonnostaan edes esiinny. Väreihin liittyy markkinoitikikkailuakin, vai lieneekö tietämättömyyttä, mikä paljastuu esim. näistä harlekiiniväittämistä. Harlekiini on toki myyvempi nimitys, kuin lehmänlaikkuinen ja maailmalla markkinoinnissa ollaan eritysen kekseliäitä. Tanskandogeissa harlekiini-väriä sen sijaan esiintyy ja siihen voi perehtyä esim. osoitteesta: https://www.kennelliitto.fi/kasvatus-ja-terveys/koiran-terveys/perinnolliset-sairaudet-ja-koiran-hyvinvointi/merle-mutaatio-jalostuksessa . Toki suuressa maailmassa on saatu rotuja sekoittamalla ja sukutauluja muuksi muuttamalla rekisteröinneistä läpi menemään jopa niitä aidosti merlejä koiria. Mutta aidon harlekiinin ja esim. aidosti sinisen (born blue) koiran kanssa olisi syytä oikeasti tietää, mitä on tekemässä. Tästä huolimatta, minulla ole mitään tavoitteellisia roturisteytyksiäkään vastaan, ne on pakko kunnolla harkita, niitä ei Pekka Parolasta ja Matti Mellunkylästä ihan tuosta noin vain tee - ne yhdistelmät tekee asiaan perehtyneet kasvattajat yhteistyössä Kennelliiton ja rotujärjestön kanssa ja ne suunnitellaan selkeästi rodun X hyväksi.

En myöskään jaksa lakata ihmettelemästä, miten ohuin tiedoin osa perheistä on koiraa hankkimassa. Esim. vanhempien sukutaulusta voisi kuvitella osattavan nykypäivän kaikkien saatavilla olevan tiedon perusteella selvittää esim. sen verran, että ei tulisi yllätyksenä, jos pennun vanhemmat ovat jotakuinkin puolisisaruksia keskenään!! Nykyaikana, kun kaikki muut pyrkivät geneettisen monimuotoisuudeen ja hitaimmatkin yksiväristen kasvattajat ovat sen arvon alkaneet ymmärtää, löytyy aina uusia ihmisryhmiä, jotka eivät usko heidän olevan mitenkään tarpeen kontribuoida kasvattamiensa eläinten eteen. Niin kova kiire tai kirjavan kaipuu ei pidä olla pentua hankkiessakaan, ettei perustietoja ehdi selvittää! Mistä tässä sitten on kyse, joku saattaa ajatella. Noh, VILLAKOIRASTA ja sen säilyttämisestä!! Niistä samoista piirteistä, joiden osuessa kohdilleen samaan koiraan, on helppo huomata rakastavansa aprikooseja. Niistä asialleen omistautuneista kasvattajista, jotka perehtyvät perehtymästä päästyään asiaansa lisää. Niistä joilla on kennelnimet, kasvattajasitoumukset ja kasvattajakurssit käytyinä (ja joita myös pyrkii noudattamaan ja saamiensa oppien mukaan elelemään). He eivät kasvata euron kuvat silmissä ja selkeimmin värivirheelliset lähtevät uusiin koteihinsa edullisemmin, kuin rotumääritelmän mukaista väriä edustavat. He kasvattavat vain silloin, kun sattuu tulemaan käsiin koira, jonka ominaisuuksista voisi olla rodulle hyötyä ja sille ei puoliveljeä käytetä. Pentujen teettämisen perusteeksi ei riitä sekään, että sinulla tai minulla olisi kiire saada pentu, vaan pentusuunnitelmia lähestytään koiran lähtökohdista.


Sain muutama vuosi sitten puhelun eräältä henkilöltä, joka harkitsi pennun hankintaa. Toivottua väriä ei ollut tarjolla silloinkaan pilvin pimein, mutta oli kuitenkin syntynyt yksiväristen vanhempien jälkeläisenä yksi kiinnostava, mutta siitä oli n. 20% valkoista. Perhe kertoi, että myyjä haluaa koirasta normaalihinnan ja myyvät ko. eläimen VAIN näyttelykotiin ja että kyllä väri korjaantuu myöhemmin. Olin pettynyt. Jokusen hassun vaalean rinta- ja varvaskarvan verran väri voi korjaantua, kun koira kasvaa (ns. pikkupennun täyttymätön väri - aina ei ehdi hermostopienaa pitkin ihan jokapaikkaan ennen syntymää). Tuo määrä valkoista tarkoittaa kuitenkin, että koira ei ole ideaalilla tavalla yksivärinen, vaikka kuinka joustava yksivärisyyskäsitys ihmisellä olisi ja vaikka valkoisista alueista tulisi myöhemmin huonommin havaittavia, se ei poista sitä tosiasiaa, että kyseessä on koira, jossa on virhe ja jonka todennäköisyys periyttää sitä itseäänkin voimakkaammin kirjavia koiria, on ilman asiaan ajatuksen uhraamista selkeästi korostunut - varmasti käypä lemmikki siis, mutta tavoiteltaessa rotumääritelmän mukaista villakoirakantaa, ehdottomasti tarkkaan harkittava ja huomioitava ominaisuus kokonaisuuden laadukkuutta ja esim. jalostus/näyttelyarvoa mietittäessä - ei se tietty se ainoa ja olennaisin ole, sillä väri ei satuta koiraa, mutta sen merkitystä ei pidä myöskään vähätellä (varsinkaan tuollaisessa mittakaavassa esiintyessään - mieti vaikkapa kokomustaa tai valkoista dalmatiankoiraa). Kyseenalaistan myös tietoisesti ko. tavalla värittyneen näyttelykoirana myymisen - toisaalta kyseeenalaistan maitohampaisten koirien näyttelykoirina myymisen muutoinkin (voi ne tietty enemmän tai vähemmän lupaavilta vaikuttaa, mutta mistäpä tiedät sitäkään, montako hammasta sille tulee jne...) Ulkomuototuomarina en ole erityisen väri/aävynihilisti, tarkempikin voisi olla, mutta täyden höpönlöpön puhuminen uusille harrastajille saa minut kihisemään kiukusta. Moni meistä ihan tavan kasvattajista on hoitanut pentulaatikossaan kirjavia tai vähintään lievästi värivirheellisiä mismark-pentuja (vaikka ne "hieman täyttymättömän värisetkin" vastasyntyneet joustavasti tulkittaisiin yksivärisinä), ihan siinä, missä niiden pentuesisaruksetkin. Kymmenien koirasukupolvien ajan on tehty työtä yksivärisyyden eteen ja edelleen yksivärisyyden menettäminen kävisi varsin helposti. Tasaisesti valkokirjavan koiran omistaminen ei siis ole mikään saavustus, sen voi tehdä kuka tahansa parissa hassussa koirasukupolvessa, jos niitä haluaisi aikaan saada. Ne vain, joille tämä rotu on suuri sydämenasia, haluavat vaalia niitä piirteitä, jotka tekevät villakoirasta villakoiran ja joita rotumääritelmässä kuvataan. Onhan näitä vesikoirarotuja, joille kirjavuus kuuluu - miksi siis minulla tai sinulla kuuluisi olla oikeus puuttua koiranjalostuksen perusajatukseen, joka on rotujen säilyttäminen? Villakoirien esi-isien kirjavuus, ei tätä vielä oikeuta ja siksi Ranskan villakoirakerhokin yrittää ajaa sitä samaa ratkaisua, joka on nähty monessa muussakin rodussa, eli omaksi roduksi eriyttämistä. Toivotan sille tavoitteelle onnea ja menestystä (kirjavien näyttelytyharrastusinnokkuudenkin vuoksi), vaikka geneettisesti hyvin rajattujen uusien poolien tietoisen perustamisen järkevyydestä voi montaa mieltä ollakin.
Täysin pulmatontahan ei ole saada aikaan hyvää yksiväristäkään koiraa. Mustilla, ruskeilla ja punaisilla on selkeämpi riski haalistumiselle, valkoiset saattavat ruokinnan, hormonitoiminnan ja milloin minkäkin jäljiltä kasvaa hetkellisesti jännittäviäkin sävyjä, Pigmentitkään eivät aina ole sitä mitä voisi toivoa, harmaista ei pentuina useinkaan tiedä, miten vaaleiksi tai tasavärisiksi ne lopulta päätyvät ja sekin elää koiran mukana. Osa aprikooseista on lähinnä likaisia valkoisia tai epätasaisen sävyisiä muutoin ja näiden lisäksi toki vielä sekin, onko värissä ollut pienenä tai myöhemmin jonkin tasoista täyttymättömyyttä... Jostain kummallisesta syystä, en toivoisi yksiväristen tilanteeseen enempää jännittävyystekijöitä. Virheet ovat virheitä myös minun pentulaatikossani ja oli ne mitä hyvänsä, ne suhteutetaan koiran muihin ominaisuuksiin ja perhe-ehdokkaalle kuuluu totuudenmukaisesti asioista kertoa.
Eilen ajauduin kiihkeään keskusteluun siitä, onko kaikkien rodulle omistettujen some-ryhmien vain velvollisuus hyväksyä ihmisen halu erottua maksimaalisesti massasta, vaikka sitten kehittämällä ja luomalla liaää marginaalisia geenipooleja tähänkin rotuun, koska on olemassa riski, että joku on erimieltä. Resilienssiä, kykyä palautua epämieluisista tilanteista, toivoisi monesti lisää meille ihmisillekin. Tietoisesti tuotetuille värivirheellisille ja villakoirasekoituksille on olemassa omat ryhmänsä, joten miksei rotumääritelmää kunnioittaen kasvatetulla villakoirallakin saisi? Siis niillä, joita rodun kotimaan mukaan on hyväksyttyä kutsua villakoiriksi.Sitäkin mieltä voi olla, ihan ilman itkua ja hampaiden kiristelyä tai tietoista halua loukata ketään - koiriahan tämäkään asia ei kiinnosta tippaakaan, siksi omistajienkaan ei ehkä kannata loukkaantua erityisen perinpohjaisesti siitä, että kaikki eivät ole samaa mieltä tavoiteltavista ominaisuuksista. Sinänsä jos hyväksyntä Ranskasta joskus tulee, niin mikäpäs siinä - minulle kävisi sekin ja tilanne olisi tietenkin sen jäljiltä toinen monessakin mielessä.

Kuvat: Mona Brohm
Teksti on alunperin kirjoitettu 4.7.2020 ja sen jälkeen se vain jäi huomattavan pitkäksi aikaa luonnoksena pyörimään tekstieni joukkoon.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pentujen varaustilanteesta (kevät -23)

Keskikokoisia pentuja kysyttiin tänä keväänä huomattavan paljon ja olen kiitollinen jokaiselle niistäkin viestiä lähettäneelle! Nämä tämän kevään keskaripennut ovat seurausta yhteistyöstä Nina Lindqvistin kanssa ja sinänsä hauska päästä seuraamaan vaihteeksi värillisten vauveleiden kasvua. Varsin aktiivisia perhe-ehdokkaita on näille on ollut tarjolla reilusti yli tuplamäärä pentuihin nähden ja hiljalleen ne aktiivisimmat perhe-ehdokkaat erottuvat joukosta. Kuten toistuvasti olen sanonutkin, minulle on tärkeintä on se, miten kasvattien perheiden kanssa tullaan juttuun ja jaetaan arvomaailmaa, eli hiljalleen varmaan päästään kiittämään osaa porukasta aktiivisuudesta, vaikkei pentua riitäkään. Pentujen perheille on ollut mahdollista osallistua Teams-tapaamisiin viikottain (sunnuntaisin)- siinä rotu/yhdistelmä ja koiranpitotietoutta jakaessaan saa samalla itsekin tietoa siitä, miten moni on valmis osallistumaan ja käyttämään aikaansa aiheeen parissa, eli kuinka omistautunut ajatuksell

Pentulistan liite

Pentumme muuttavat rakastaviin ja rotuun perehtyneisiin koteihinsa pentutestattuina, eläinlääkärin tarkistamina, varhaisrokotettuina, toistuvasti madotettuina, monipuolisesti sosiaalistettuina, runsaan pentupaketin kera ja kattavalla kasvattajan tuella varustettuina. Perheissä tulee olla sekä halu, että kyky luotsata koiraa ihmisvetoisessa yhteiskunnassa - perheen lemmikin roolissa, koirana koiran paikalla. Pentujen perhe-ehdokkailla on mahdollista seurata pentueen kasvattajan luona tapahtuvaa kehitystä paitsi some-tileiltämme, myös Teams-tapaamisin. Pentujen perheillä on omat keskusteluryhmät ja kasvattaja opettaa turkinhoitoa maksutta kotonaan alle puolivuotiaiden kasvattien perheille yhdessä sovittuina ajankohtina. Yhdistelmäsuunnittelussa on käytetty vakaata harkintaa ja perheet valikoidaan tarkkaan, jotta yhteistyö toimisi pidemmälläkin aikavälillä. Isovillakoira-pentueesta menee koiria perheisiin, joilla on ollut ensimmäiset Nerian-koirat jo lähes 20vuotta sitten.  Kotia etsii ny

Toiveita pentuja katsomaan tuleville

Voisin kuvitella, että vastaavia toiveita, on todennäköisesti monella muullakin kasvattajalla, mutta näin voit osaltasi helpottaa pentuarkea: 1) Saapukaa vain oman perheen voimin. Pennut kasvavat ihmisten kodeissa kennelnimistä riippumatta, eli kyseessä on ko. perheen tärkeä ja yksityinen tila - ei yleinen "pentu-Ikea". Tilaa, aikaa ja energiaa opastaa vielä naapurinnekin lapsia pentujen kanssa toimimiseen ei kasvattajilla ole pohjattomasti ja yleensä kasvattajat haluaisivat keskittyä siihen perheeseen, johon pentu olisi menossa. Varsinkin tilanteet, jolloin vasta ovella ilmoitetaan, että "meillä lähtikin mukaan naapuritkin, kun he niin halusivat nähdä pentuja tai mummot ja kummin kaimat" ovat harmillisia. Ei kai sinustakaan olisi kiva, jos pyytäisin audienssia ja toisin jonkun toisenkin perheen kahvipöytääsi tullessani? 2) Tulkaa suht tarkkaan sovittuna ajankohtana, mieluiten ei kuitenkaan etukäteen. Pentujen virkeimmät hetket koitetaan ajoittaa siihen, ku