Meillä käy satunnaisesti koiria trimmattavina - useinmiten omia kasvatteja, mutta toisinaan tulee auteltua kasvattajakollegoita, kun heidän kasvattejaan asuu lähempänä meitä. Valitettavan usein toistuu keskustelu, jossa kuulen, että koiralla on toistuvia korvatulehduksia ja yliherkkyysepäilyitäkin toistuvien korvainfektioiden vuoksi. Korvapulmat voivat toki aiheutua suoliston epätasapainoisesta tilasta, allergiasta ym. Ylivoimaisesti yleisin vastaan tullut tilanne on kuitenkin se, että koirat tulevat tänne tai käyn niiden luona, nypin karvat niiden korvista, opastan korvien hoitoa kädestä pitäen ja kun korvien hoitoon aletaan panostaa- tilanne normalisoituu. Siihen mennessä omistajat ovat pahimmillaan upottaneet useita satasia eläinlääkäriin, antaneet tippoja näille karvoille ja hämmästys on suuri, kun korvat eivät meinaa parantua. Korvatulehdus ei karvoja kastelemalla parene!
Villakoirien korvakäytäviin kasvaa karvaa, joillakin enemmän, toisilla vähemmän. Pennuilla ja nuorilla koirilla karvat ovat tiukemmin kiinni, iän myötä nyppiminen helpottuu. Osalla käytävät ovat laajat, osalla korvakäytäväkin saattaa olla ahtaampi - yhtä kaikki, karvat pitää nyppiä ja korvat säännöllisesti puhdistaa. Karvaisissa korvissa ilma kiertää huonosti ja etenkin jos pesussa tai uidessa korvaan menee vettä ja se jää kuivaamatta - on homma sillä selvä ja korva kipeytyy. Korvakipu on kauhea, sekä ihmisellä että eläimellä. Siispä muistutuksena: Nyppikää karvat ja pitäkää korvat kuivina ja puhtaina!
Mikäli kotihoito ei riitä, karvaton ja kuivattu korva likaantuu jatkuvasti, haisee, kostuu, koira vinkuu korvan lähelle koskettaessa tai raaputtaa päätään poikkeuksellisen paljon, kuuluu koira lääkäriin! En voi paasata tästä korvien tilasta huolehtimisesta riittävästi, sillä tilanne voi edetä hyvinkin vakavaksi. Yksi kasvateistani jouduttiin 4,5v sitten lopettamaan välikorvista aivoihin ja aivokalvoon edenneen tulehduksen vuoksi...
Olen pyrkinyt näyttämään pennunostajille myös tämän korvien hoidon nyppimisineen, sen lisäksi pentujen mukana tulevassa ja edelleen asian suhteen päivitetyssä materiaalissa on entistäkin laajempi opastus korvien hoitoon. Mikäli kasvatinomistajillani on ongelmia koiriensa korvien kanssa, voi minuun olla yhteydessä ja käydä hakemassa lisäopastusta ja vinkkejä jatkoon!
Tälläisiin korvakarvatukkoihin törmää valitettavan usein, ei liene ihme, että nämä korvat haiskahtivat:

Kommentit
Lähetä kommentti